HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Fame vai lame?

Mä huomaan usein lehteä lukiessani, somea seuratessani ja muiden juttuja kuunnellessani, että en tiedä nimeltä puoliakaan kotimaisista nykyjulkimoista. On tubettajaa, bloggaria, vloggaria, Äitylit-feimiä ja kaiken maailman "muusikkoa" ja seurapiirikaunotarta. On Instagram-tyrkkyjä, promoottoreita ja Miss Kouvoloita. On kaikkien tuntemia keppostelijoita, sketsipätkien puuhastelijoita ja vitsiniekkoja. Ja minä se vaan mietin, että kukahan tuokin suurisuinen mukahauska naamanvääntelijä on.

Siis oikeesti, ketä nää kaikki on? Ja miten niitä kukaan jaksaa fanittamalla fanittaa? Videobloggarit  ja tubettajat on tällä hetkellä joku hitti, mutta mussa ne herättää yleensä vain halun lyödä itseäni tuolilla päähän. Ei mitään sanottavaa tai kunnollista asiaa, vaan pelkkää älyvapaata koohotusta ja tyhmän esittämistä minuuttitolkulla. "No heippa hei!! Täällä taas meitsi! Tänään mulla on teille megaisoi uutisii!! Tattadadaa, mun serkku sai tänään koiranpennun!!" Huikeeta matskuu. Mä ymmärrän esim. tutoriaalit, mutta että joku puhuu tyhjänpäivästä höpinää YouTubessa tuhansien ihmisten tuijottaessa sydän pamppaillen, mitäs paskaa se LiliaCarolaina/NellimarjaananIhanaElämäinen/PimpulanPölinät tänään tuottaa ruuduillemme. Siinä sitten tuijotamme jotakin yltiöpositiivista näsäviisastelijaa silmämunat kuivina koko helvetin illan.

Tai kaiken maailman sketseilijät ja Instafeimit, joista tulee "laulajia" ja "muusikoita". Eli peruskaava on se, että söpö siloposki saa seuraajia vilautellen välillä rintalihasta ja naapurinpoikahymyä, ja sitten kun aika on kypsä, se tekee jonkun surkean autotune-vikinä-myötähäpeä-kappaleen (joka on joko a) jäätävää purkkapoppia joka kastelee kaikkien teinien pikkupöksyt tai b) äärettömän nöyryyttävää dokailusikailu-jumputus-räppi-sekamelskaa) ja vietää mukavat kaksi kuukautta otsikoissa. Jonka jälkeen luonnollisesti unohtuu, koska uusi Tsyge/Ronnybonnyboy/Jooonac-96 on astumassa parrasvaloihin.

Mä en tajua mistä ja ennen kaikkea miksi lehdistö repii kaiken informaation ja saa vielä normaalit ihmiset klikkaamaan auki turhimmatkin otsikot. "Missi-Lailastiina eronnut???" tarkoittaa suomeksi "Miss Lohja-kisoissa viidenneksi tullut Lailastiina on Facebookin mukaan sinkku". Tätä ennen kukaan ei ollut kuullut kyseisestä henkilöstä, mutta piankos joku valveutunut kansalainen Naistenhuoneella on jo kysymässä "mp tästä?" ja tuhannen kommentin ketju on muodostunut hetkessä. 

Mietin hiljaa mielessäni, että onko ihmiskuntamme tuhon partaalla vai tarkoittaako tämä sitä, että asiat ovat loppupeleissä ihan hyvin, kun ihmisiä kiinnostaa jonkun 17-vuotiaan "mediapersoonan" poikkikset ja tyttikset ja kulmakarvat ja kynsilakat. 

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Keväthumua

Kevät, tuo odotuksen ja kutkuttavan jännityksen vuodenaika on juuri nyt käsillämme. Aika, jolloin luonto herää kuin vittuuntunut teini päiväunilta meidän kaikkien kiusaksi. Kevätväsymys, tuo kaamosmasennuksen pikkuveli, valtaa pirteimmänkin kaverin mielen ja maalaa mustalla maalilla kukkeimmatkin ajatukset. Kevät, tuo muutosten tuulten kotipesä, rikkoo parisuhteet ja laittaa tavalliset pulliaiset vetämään itsensä kaljuksi kuin Britney hermoromahdusvuosinaan. Kevät.

Keväällä kiimaiset linnut huutavat puissa rikkoen aamuvuorolaisen viimeiset unitunnit. En minäkään hormonimyrskyissäni huuda ikkunasta kurkku suorana katumme ihmisiä hereille neljältä aamulla, mutta viattomille luontokappaleille se suotakoon. Muutakaan ei voida. Heräämme hysteeriseen sirkutukseen ja suoranaiseen kiljumiseen, kun tintit ja tiaiset sekoilevat naimatouhut mielessä.

Keväällä pilaamme kenkämme ja eteisen lattiamme kantamalla sorakurapaskaa tonnikaupalla sisälle ja väitämme vielä tästä mutavellistä lähtevää hajua kevään tuoksuksi. Kutsumme räntää kevätsateeksi ja liukastelemme jäisillä parkkipaikoilla yrittäen pitää henkirievuistamme kiinni. Murramme lonkkamme, katkaisemme etuhampaamme ja hankimme iskiaksen. Saamme kaupan päälle vielä allergian, kevätflunssan ja jokakeväisen noroviruksen.

Keväällä siirrämme kelloja ja sekotamme vuorokausirytmimme seuraavaksi kuukaudeksi. Keväällä vaihdamme renkaat, yleensä liian aikaisin ja toteamme sen ajaessamme liikenneympyrästä lyhtypylvääseen. Keväällä siirrymme toppavaatteista tuulipukuihin, joissa sitten tärisemme bussipysäkillä viiden pakkasasteen kurkkiessa vittumaisesti lämpömittarista. Keväällä ahdistumme paskaisista ikkunoista, talvella levenneestä perseestä, kumppanin naamasta, tunkkaisesta sisustuksesta, tylsästä elämästä ja vaatekaapin sisällöstä. 

Keväällä odotamme näkevämme hiirenkorvia ja nuppuja, mutta hangen alta paljastuu koiranpaskaa, lasinsiruja ja muoviroskaa. Keväällä aloitamme paaston, ja kiukuttelemme nälkäisinä rikkoen oman perheen lisäksi siinä sivussa naapureidenkin elon ja onne. Keväällä istumme kädet jäässä terassilla juoden kevään ensimmäistä siideriä, saaden kevään ensimmäisen vitrsatieinfektion ja munuaisaltaantulehduksen. Keväällä alamme suunnitella kesälomaa tiedostaen kylmän faktan, että koko kesä sataa kuitenkin taas vettä ja siellä Yyterissä ei ole mitään hauskaa. 


Ja silti me sitä niin odotetaan.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Ei oo aikaa

Nykyaika on kiireistä. Hektinen elämänmeno vaatii tavalliselta tallaajaltakin loistavaa kykyä organisoida kalenteri ja vatsalta vahvuutta nauttia pannutolkulla vahvaa kahvia. Ei ole aikaa nähdä ystäviä, pitää kontaktia, harrastaa, liikkua, syödä hyvin. On niin helvetin kova kiire, ettei ole aikaa pitää huolta terveydestään, voimavaroistaan, psyykeestään. On vaan niin kamala hoppu ja henkisesti loppu, nykypäivä kun on tällainen oravanpyörä. Mutta kyllä on aikaa kaikenmaailman turhaan paskaan.

Esimerkiksi on aikaa roikkua paikkakunnan Facebook-sivustolla vittuilemassa naapureille, tai mankua jossain Mutsit vastaan äitylit naistenhuoneella (SENSUROIMATON KOO 18!)-höpöhöpö-foorumeilla Tinder-deittinsä pienestä pilistä. On aikaa riidellä netissä uppo-outojen ihmisten kanssa tuntitolkulla siitä, saako talvella nilkat näkyä tennareiden varresta vaiko eikö. On aikaa kytätä vauvapalstalla, kuinka kouvolalaisen keski-ikäisen vakuutusvirkailijan aviokriisi etenee. Kyllä on aikaa!

On myös tolkuttomasti aikaa kytätä myös ihan oikeassa elämässä. Kuinka joku komentaa kakaroitaan, kuinka joku kusettaa koiransa kuusenjuurelle, kuinka joku parkkeeraa autonsa, kuinka joku ostaa kaljaa keskellä viikkoa ja kuinka joku ajaa myöhään autolla sivutiellä. On aikaa kirjoittaa lehtien palstoille, mankua kahviloissa, vinkua ja vikistä, juoruta ja kauhistella. On aikaa virkata kukkia hattuunsa, imaista kuution verran  soraa lihalompsaansa ja pahoittaa mielensä

On aikaa maata sohvalla ja selailla Facebookia draamannälässä. On aikaa katsoa Salkkareiden uusintoja ja voivotella, kun ei muutakaan tule. Eikä kukaan soitakaan. Kukaan ei ole päivittänyt varttiin statustaankaan. Huokaus. On aikaa raapia persettään ja huokailla. On aikaa paheksua, kytätä, vittuilla, lietsoa mielipahaa - ja voivotella. Että olispa huominen päivä parempi sitten. Voi kun voittais lotossa, niin sitten olis sitä aikaa ja kaikkea mukavaa. Että kun nyt jotain taianomaista tapahtuisi, että siunaantuisi lisätunteja elämään, niin saisi katsoa sitä Netflixiä vähän enemmän ja tapella netissä. Sitten olis niin mukavaa.

Mä en ole mikään "elämä on tässä ja nyt, tartu hetkeen!!!!"-sykkijä, mutta kyllä mä ihmettelen, kuinka velttoa porukkaa tähän maahan mahtuu. Minä itse mukaan lukien. Minä jaksan kauhistella tuntitolkulla somedraamaa ja selata Iltalehden paskauutisia. Istua ruokapöydän ääressä pää käsiin nojaten ja miettiä, että josko huomenna sitten olis sitä aikaa paremmin.Että jos vaikka sais jotain aikaiseksi. Oikein kauhistuttaa, kuinka ihmisestä tuleekin näin passiivinen voivottelija, sen sijaan että tarttuisi reippaasti ja vikisemättä toimeen. Nyt täytyy tehdä ryhtiliike!

Ei muutaku kaikki hereille talvihorroksesta ja kevättä kohti!