HUOM! Blogin tarkoitus ei ole loukata ketään tai aiheuttaa minkäänlaista mielipahaa. Tekstit ovat pääsääntöisesti aivotonta läpäheittoa tai humoristista lätinää. Toisinaan kynään tartutaan vakavammallakin mielellä. Mikäli huumorini tai tyylini ei uppoa, blogissa esiintyvät kannanotot aiheuttavat harmia tai tekstit kuulostavat yli-ikäisen pissiksen rageemiselta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Taas myö kehuja kalastellaan

Mä olen huomannut somessa uudehkon, alati vahvistuvan ilmiön, jolla kalastellaan kehuja, tykkäyksiä,  tsemppiä ja sympatiaa. Vanhanaikainen huomiohuoraus on jäämässä auttamatta historiaan. Perinteinen tyrkkyily ei enää kanna hedelmää. On otettava käyttöön tehokkaampi toimintamalli ja uusi suunta. Annappas kun pohjustan ensin:

Ennen laitettiin itsestä Irc-galleriaan muokattu, parhaat puolet (tissit) esiintuova kuva jollain "vähäx oon ruma"-kuvatekstillä ja odotettiin milloin kehunkylvö alkaa tuottaa satoa. Tavallaan aika simppeliä ja kaikille tuttua, kukapa tämänkaltaiseen ei olisi villeinä teinivuosinaan sortunut. Sitten tapahtui kummia; tämän laukalle lähteneen photoshoppailun jälkeen tuli someen uusi "trendi" - laittaa itsestään raadollisen rehellisiä kuvia ja tekstejä, ei niinkään kehujen saamiseksi, vaan tavallaan vastahyökkäykseksi muovista ja feikkiä sosiaalista mediaa kohtaan. Näytettiin, miltä näyttää synnyttänyt nainen, kerrottiin miltä tuntuu suolistosairaudet, oltiin meikittä, raskausarpisina, aknenaamaisina, kaljuina, ahdistuneisuushäiriöisinä, anorektikkoina, mutta samalla voimakkaina, uhmakkaina. Tämä avasi ihmisten silmiä, laajensi näkökulmaa. Tuli vahva yhteenkuuluvuuden tunne: me ollaan kaikki vain ihmisiä. Uskallettiin olla avoimempia, avata omia solmuja. Alettiin ymmärtää muita. Heräsi ajatus, että mulla on asiat sittenkin ihan hyvin. Mutta tämäpä poiki uuden ilmiön.

Tämä uusi ilmiö on sekoitus näitä kahta edellä mainittua; ollaan muka-avoimia, mukapuutteellisia ja mukavaatimattomia. Annetaan ymmärtää, että tässä mä olen, paljaana ja riisuttuna, sieluriepua myöten. Kuin vastakuoriutunut linnunpoika suojaa vailla. Käytetään hashtageja tyyliin "voimaannuttava", "itsevarmuus", "sinäkinpystytsiihen!!!" ja "vahvauudestisyntynytihanaminä". Isketään itsestään bikinikuvia, joissa näkyy teelusikallinen irtonahkaa lanteilla ja "tsempataan" muitakin uskaltamaan, elämään ja voittamaan pelkoja. Astu ulos mukavuusalueeltasi, säkin pystyt siihen, koska minäkin pystyin! Ollaan muka jotain helvetin roolimalleja, perse tyrkyllä selittämässä kaksi minuuttia sitten keksityistä itsetunto-ongelmista, joita tuli koettua kolmevuotiaana Muumimaailman portilla. Ja ihmiset suorastaan hurmiossa painelee tykkää-nappulaa - voi miten hän niin rohkea ja kaunis onkaan! Olisinpa minäkin kuin hän!

Mä itse en henkilökohtaisesti tunne mitään mielipahaa bikini-, fitness-, meikki-, alusvaate- ja mallikuvista. Siis itseasiassa tykkään katsella kauniita ihmisiä, enkä koe jotain itsetunnon pirstaloitumista vaikkapa selatessani Nordic Fitness Expon tuloksia. Ja luen rohkeiden ihmisten raadollisiakin kertomuksia vaikeuksistaan ja niiden voittamisesta, kokien samalla vilpitöntä empatiaa kyseistä ihmistä kohtaan. Mutta se napsauttelee mun hermoja, kun ratsastetaan jollain höpöhöpöasialla ihan vaan sympatiatykkäilyvyöryn vuoksi.

On aika iso ero kertoa omalla nimellä ja naamalla syövästä, kuin iskeä persekuva kolmen päivän nuhasta kertovan (hyvin traagisen ja dramatisoidun) tekstin yhteyteen. Porukka on huomannut, että Pirkkoesteri saikin 25 000 tykkäystä puhumalla avoimesti alopeciastaan, katkenneesta raajastaan ja orpoudestaan, että laitanpa jakoon oman dramatisoidun stoorin kynsisienestä, jonka sain luksuslomalla Karibialla. Kaikkeen tilitykseen on piilotettu ajatus "katsoa mua ja mun täydellisyyttä, katso mua kuinka ylväästi nousen tästä keksitystä ongelmasta voittajan lailla". Mun mielestä se on jotenkin halpaa ja oksettavaa.

Siis mä ymmärrän, että kaikki eivät koe asioita samalla tavalla - toisen suuri suru on toisen hetken harmi. Täysin ymmärrettävää ja loogista. Olemme erilaisia ja kipupisteemme sijaitsevat eri kohdissa. Mutta silti... Jos sä olet vaikkapa tosi-tv-tähti jonka uusi sarja on starttaamassa ensi viikolla, ei ole kovinkaan vaikea ymmärtää mistä johtuu yllättävä draamailu ja tilitys. Tai jos sä olet somejulkkis, tubettaja, snäppikeisari tai muotibloggaaja. Niin. Se, että kerrotko sä ientulehduksestasi ohimennen "ainiin, olin tänään hammaslääkärissä ja..."-tyylillä  vai ilmaisetko saman asian "siis tänään mä kävin lähellä kuolemaa....anteeksi kirjoitusvirheet, olen niin shokissa ps. tsekkaa mun Instasta uudet tissiliivikuvat"-lätinällä, on aika iso ero.

En yllytä ihmisiä vähättelemään tai kyseenalaistamaan toisten vaikeuksia, vaan katsomaan asioita ehkä vähän kriittisemmin - some on some ja helppo kenttä kusetukselle ja kikkailulle. Tämä ei pelkästään anna virheellistä kuvaa, vaan myös  kylvää ihmisten mieleen siemenen, että mähän olen täysin riittämätön, vaikka postauksien tarkoitus muka on tsempata ja rohkaista.

Some on kuin meri - somessa on voimaa, mutta kuten aallotkin, some antaa mahdollisuuden surffaamisen lisäksi tuhoon. Ja tämä voi tuhota kavalammin ihmisten mieliä, kuin perinteiset photoshopin silottamat kuvat, ulkonäkökeskeisyys ja rehellinen täydellisyyden tavoittelu. Tämä trendi on halpamaista kieroilua, jolla on vain yksi tavoite: saada niitä helvetin tykkäyksiä.


1 kommentti:

  1. Loistavaa tekstiä taas sulta, Jenni! Aina jostakin some-ilmiöstä joku huomionkipeä saa revittyä itselleen hyötyä ja niitä ”tärkeitä” pylpyröitä puhelimen kotivalikkoon ja sydämiä satelee. Body positivity on mahtava ilmiö, mutta sekin on osattu vetää täysin päin mäntyä. -.-

    VastaaPoista

Ei muutaku kommenttia tiskii!